tiistai 8. elokuuta 2017

Raitoja! Sukkapäiväkirja, osat 3-6

Puikoiltani on kuluvan vuoden aikana pudonnut jos jonkinmoista raitaviritelmää perheeni jalkoja lämmittämään. Jos en ole vielä maininnut, niin kerronpa nyt, että minä _rakastan_ kaikenlaisia jämälankasukkia! Mitä enemmän väriä, sitä parempi.


Kuvan vasemmanpuoleiset sukat ovat ensimmäiset, joihin harjoittelin tiimalasikantapäätä. Niistä tuli minulle liian isot ja päätyivät siksi miehelleni, mutta kyllähän nuo muutenkin ovat ainakin omaan silmääni hieman miehekkäät väritykseltään. Raidat neuloin niihin ihan vaan fiiliksen mukaan. Aina kun kyllästyin yhteen väriin, vaihdoin seuraavaan sen kummemmin mitään väriyhdistelmiä suunnittelematta.

Oikeanpuoleiset sukat tein itselleni heti perään, koska minua alkoi harmittaa, kun en itse saanutkaan uusia raitasukkia. Ensimmäisistä tosin opin, että paksuudeltaan symmetriset raidat näyttävät kivemmilta. Langat molemmissa on lähinnä Novitan Seitsemää veljestä ja Nordia Produktin Villeä.


Nämä ylläolevat sukat neuloin lapselleni unisukiksi, ja siksi niissä on käytetty myös muitakin kuin perinteisiä vahvistettuja sukkalankoja, kuten pehmeämpää merinovillaa. Värit (ja langan paksuus, tietysti) ratkaisivat lopulta sen, mitä kaikkea näihin laitettiin, ja siellä on ainakin Dropsin Merino Extra Finea, Hjertegarnin Limaa sekä Red Heartin Softia. Varren tein junasukkamaiseksi (kts. junasukat tästä), koska se vaan on ihan huikean hyvä malli lasten sukkiin ja muutenkin mukava neuloa.



Valkopohjaiset sukat neuloin tyttärelleni hätäpäissäni viime talvena, kun ensimmäisen kerran luvattiin kovia pakkasia, ja tajusin ettei hänellä ole kuin ohuita villasukkia. Kaikki muut langat niissä ovat seiskaveikkaa, paitsi tuon ruskean alkuperää en tiedä, sillä se on mummini lankavaraston vyötteettömiä arvoituskeriä.


Ei kommentteja: